Race Through Poland no. 8
Tämän vuoden Race Through Poland oli tapahtuman historian toistaiseksi pisin kilpailu, lähes 1800 kilometriä. Nousua kertyi reitistä riippuen 25-30 kilometriä. Reitillä oli neljä pakollista kontrollipistettä sekä kaksitoista kaikille yhteistä parcours-osuutta. Nämä pitää ajaa annetussa järjestyksessä ja reitti näiden välille tuli suunnitella itse.
Tapahtuma kieltää muutamaa lyhyttä pätkää lukuun ottamatta kaikkien valta- ja kantateiden käytön. Tapahtumassa oli myös pitkä lista kiellettyjä kolminumeroisia teitä, mikä teki reitin suunnittelusta todella työlään.
Tänäkin vuonna suunnitelmana oli polkea lähtöviivalle ja takaisin kotiin, mutta viime vuoden reilu 4000 km pituinen kotimatka oli sen verran rankka, että tänä vuonna päätin polkea Baltian läpi lyhintä mahdollista reittiä.
Saavuin maanantaina kuuden päivän ja 1730 kilometrin jälkeen Puolan Nowy Targiin odottelemaan lauantaina alkavaa kisaa.
Olin käynyt Puolassa maantiepyörällä kerran aiemmin ja päätin silloin, että se jää viimeiseksi kerraksi. Vaikka kisa olikin paperilla lähes kokonaan asfalttia, päätin silti lähteä matkaan etujousitetulla Lauf Seiglalla ja leveillä gravel-renkailla.
Otin tästä täyden hyödyn irti ja piirsin reitille reilusti oikoreittejä, jotka muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta osoittautuivat hyviksi valinnoiksi.
Varustus
Ennen lähtöä pyörä painoi 15 kiloa, mutta mukana oli paljon tavaraa, jota en tarvitsisi kisan aikana, sekä ylimääräisiä vaatteita, koska en vielä pari viikkoa ennen kisaa tiennyt, millaisessa säässä kilpailu ajettaisiin. Sääennuste näytti kisapaikalla sen verran lämpimältä, että jätin reilusti tavaraa pois kannosta, ja lopullinen varustus painoi noin 11-12 kiloa.
Renkaiksi valikoituivat 45 mm Hutchinson Caracal Racet, jotka 29 mm sisäleveillä vanteilla paisuivat noin 50 mm leveiksi.
Etuvalona oli Supernova M99 -dynamovalo ja varalla Lumonite Compass R. Takana oli kaksi Fenix BC05R -valoa.
Laukkuina toimivat Restrap Race -satulalaukku 7L kuivapussilla, jossa kulkivat kaikki ajon aikana harvemmin tarvittavat tavarat, kuten ylimääräiset vaatteet. Vaakaputken päällä oli Tailfinin 1.1L top tube -laukku, jossa säilytin varavirtalähdettä ja todennäköisimmin tarvittavia työkaluja, kuten tubeless-plugeja ja monitoimityökaluja. Lisäksi käytössä oli ensimmäistä kertaa Cycliten 2.8L runkolaukku, jossa kulkivat hygieniatarvikkeet, sähköpumppu ja muu usein tarvittava sälä.
Toisessa juomapullotelineessä oli pieni työkalupullo, jossa säilytin loput työkaluista.
Selässä oli Salomon Sense Pro 10 -juoksuliivi, jossa oli 2 litran juomarakko.
Majoituksen virkaa toimittivat Cumulus Ultralight -bivipussi ja Raphan kevytuntuvatakki.
Eka osa
Kisa alkoi poliisisaattueen matkassa lauantaina 23.5. klo 5:00 paikallista aikaa. Alkuun oli pidempi pakollinen sorapätkä kapealla ulkoilureitillä, enkä kehdannut ängetä ennen lähtöä kärkeen, joten jäin heti jumiin hitaampien kuskien taakse.
Järjestäjä oli etukäteen varoittanut alkupäässä olevasta todella jyrkästä ja rouheassa kunnossa olevasta gravel-osuudesta. Jyrkkiä nousuja taisi lopulta olla kolme ja ne oli paikoittain sen verran jyrkkiä ja kivisiä, että meinasi olla vaikea löytää ajolinjaa edessä pyörää taluttavien seasta.
Vuorelta alas lasketellessa mulla oli vauhtia lähemmäs 80 km/h ja joku lähti todella kapealla vuoristotieltä vasemmalta ohi ja mun keskitys herpaantui sen verran, että ajoin johonkin töyssyyn ja meinasi käydä niin sanotusti köpelösti.
Alkuun on todella vaikeaa ajaa omaa vauhtia, koska ympärillä on niin paljon muita kuskeja, jotka ajavat hieman hiljempaa kuin itse ja joudut jatkuvasti ajamaan hieman liian kovaa, että pääset ohi. Jalat oli sen verran koetuksella, että monta kertaa mietin miten helvetissä tuun ikinä pääsemään maaliin. Porukka alkoi pikkuhiljaa hajaantumaan 100 km kohdalla ja pääsin viimein ajamaan itselle sopivaa vauhtia.
Puhkaisin renkaan matkalla Puolaan ja tubeless-plugi tuntui korjaavan ongelman, joten en jaksanut kisaa odotellessa paikata rengasta sisäpuolelta. Reilun 100 km kohdalla plugi petti ja rengas ei pitänyt enää ilmaa. Laitoin uuden, mutta jostain syystä plugit kului heti pois ja 100 km aikana laitoin renkaaseen neljä plugia ja käytin lähes kaiken kannossa olleen tubeless-litkun.
Matkalla tuli vastaan kyltti, joka ohjasi lähtöpaikkaan, Nowy Targiin ja mietin tosissani sinne kääntymistä. Onneksi hieman paksumpi plugi tuntui kestävän ja renkaan kanssa ei ollut enää ongelmia koko loppukisan aikana.
Olin suunnitellut ensimmäisen huoltotauon 370 km kohdalle ja kannossa piti olla tarpeeksi energiaa ja nestettä tälle välille. Päivän mittaan lämpötila nousi lähemmäs 30°C ja rengasjumppaan kuluneen ajan takia vesi alkoi olla vähissä jo 150 km kohdalla. En ollut tutkinut mitään palveluita tälle välille, mutta niitä onneksi tuli vastaan reilusti reitin varrella.
Pidin ensimmäisen oikean tauon 370 km kohdalla, jonka jälkeen lähdin ajamaan yötä vasten 486 km kohdalla olevaa CP1 kohti. Tähän väliin tuli kolme koko reissun jyrkintä nousua putkeen. Mäet lähenteli paikoittain 25-30% ja muutaman kerran meinasin joutua taluttamaan, mutta pimeässä on todella vaikeaa hahmottaa mäkien jyrkkyyttä. Tietyn pisteen jälkeen ei pysty lopettamaan polkemista riskeeraamatta kaatumista, joten oli pakko vain väkisin runtata mäet ylös. Pientä epätoivoa oli havaittavissa, kun jalat oli jo aikaisemmasta päivästä kohtuu lopussa ja en osannut sanoa miten jyrkkiä tulevat mäet tulisi olemaan.
Puolassa sattui olemaan joku pyhäpäivä ja liikkeellä oli paljon juhlivia ihmisiä, jotka piristi kummasti yöllä ajaessa. Vastaan tuli myös ainakin kolme keskelle tietä maahan sammunnutta äijää, joita potkin liikkeelle. Ekalla kerralla säikähdin ihan helvetisti, kun yhtäkkiä näin valokeilan reunassa pään. Pysähdyin, enkä tienny oliko ukko elossa, mutta hetken tökkimisen jälkeen mies onneksi virkosi ja pääsin jatkamaan matkaa.
Saavuin ekalle kontrollille joskus aamuyöstä, kolmantena. Joku oli jäännyt lepäämään sinne, joten siirryin tässä vaiheessa kilpailussa toiseksi.
Tungin vajaan kilon suklaata ja karkkia kurkusta alas ja lähdin auringon noustessa jatkamaan matkaa kontrollilta. Mun oikoreitti laski reilu 400 metriä alas kuuden kilometrin matkalla, paikoittain todella kivistä vaelluspolkua pitkin.
Lähtöä aikaisempana iltana Garmin ei suostunut lataamaan kunnolla. Tänään se on näyttänyt akun koko ajan 100%, joten oon satunnaisesti koittanut latailla sitä, mutta en osannut yhtään sanoa lataako se laitetta oikeasti.
Noin 535 km kohdalla meni 10 km nousua rikki. Pian tämän jälkeen reitti onneksi hieman helpotti ja tiedossa oli 200 km pätkä millä olisi vain reilu 2000 metriä nousua, ja suurin osa reitistä kulkee ihan tasaista Váh-joen varteen juuri rakennettua pyöräilyreittiä Žilinan ja Trenčín välillä Slovakiassa. Reitillä riitti ihmisiä ihan ruuhkaksi asti.
Päivää kohden lämpötila kohosi taas reiluun 30°C. Olin ihan helisemässä helteen kanssa ja join varmaa 15L nestettä päivän aikana. Pidin toisen huoltotauon 730 km kohdalla ja suunnittelin tulevaa toista yötä. Alustava suunnitelma oli käydä hakemassa toinen leima korttiin, lasketella vuorelta alas, täydentää 24/7 auki olevalla huoltsikalla ja mennä ensimmäiselle bussipysäkille nukkumaan pariksi tunniksi.
Garmin alkoi kaatuilemaan vähän väliä, joten ajattelin varmuudeksi tallentaa ajon ja käynnistää laitteen uudelleen. Laite jumitti tallennuksen kanssa varmaan viisi minuuttia ja lopulta kaatui kesken tallennuksen. Helvetin hieno homma. Sain laitteen takas päälle, mutta ensimmäiset 733 km katosi bittiavaruuteen, enkä saannut sitä palautettua edes suoraan laitteen syövereistä. Tää jäi mun viimiseks kisaksi Garminin kanssa. Saan ihan tarpeeks tapella paskan ATK:n kanssa jo töissä, joten en halua enää tehdä sitä vapaa-ajalla.
Vaihtelin koko päivän sijaa Tim de Witten kanssa. Se painoi hirveetä kyytiä ohi ylämäessä ja mä menin läskinä alamäessä ohi. Tim ohitti mut taas matkalla CP2, mutta kurvasi melkee heti sen jälkeen jonnekki pusikkoon nukkumaan.
Eessä alkoi metsä raikaamaan ja näin kauempaa edessä villisikaemakon pentujen kanssa ylittämässä tietä. Jäin suosiolla odottelemaan, että ne häipyy muihin maisemiin 😀
Puolessa välissä toiselle kontrollille vievää reittiä jostain ihan tyhjästä nousi hirveä myrsky. Laskettelin tikuilta peltoaukealle ja sivutuuli meinas viedä mut mukana. Ihan hirvee tunne, kun pitäs jarruttaa mutkaan, mutta tuulee niin kovaa ettei uskalla ottaa käsiä pois tikuilta. Tuuli muuttui sateeksi. Sadetta kesti sen verran, että kerkesin pysähtyä ja laittaa sadetakin päälle, mutta vettä tuli tämän aikana varmaan useampi sentti.
Tiet lainehti oksista, vedestä ja veden mukana tulleista kivistä. Mulla oli 8 km pituinen oikoreitti toiselle kontrollille Tsekkien ja Slovakian rajaviivaa kulkevaa maastopyöräreittiä pitkin. Jouduin ekaa kertaa taluttamaan pyörää mäen ylös, kun mäki oli paikoittain liian jyrkkä ja mutainen vesisateesta. Garmin taisi parhaimmillaan näyttää 31%.
Kävin läpimärkänä hakemassa leiman ja selvisi, että olin ensimmäinen. Vähän vitsillä kyselin voiko täällä nukkua. Kuulemma sohvalla voi nukkua ja huonekin maksoi vain 25€. No voi helvetti, ei tän näin pitäny mennä! Mieli on heikko, joten päätin jäädä kontrollille nukkumaan, vaikka ei juuri edes väsyttänyt vielä.
Sain avaimen huoneeseen ja painelin suoraan suihkuun. Suihkuteltuani tajusin, että pyyhe on mun huoneessa, kaikki muut on alakerrassa ja en halunnut herättää muita asukkeja huutamalla alakertaan. Väsyneenä arvoin varmaan 10 minuuttia laitanko paskaset vaatteet päälle ja kastelen bibsit uudelleen, vai menenkö vain munasilleen huoneeseen. Lopulta käärin itteni parhaani mukaan sadetakkiin ja painelin huoneeseen.
Laitoin kellon kolmen tunnin päähän soimaan, mutta mulla meni ikuisuus nukahtaa. Matkaa takana reilu 41 tuntia, 833 km ja noin 14 km nousua.
Toka osa
Heräsin muutaman tunnin jälkeen herätyskelloon klo 2:15. Nousin pystyyn ja en osannut päättää oksennanko vai lähteekö taju, saati missä järjestyksessä. Hetken istuskeltua alko maha tasaantumaan. Nopea pyörähuolto ja matka jatkuu.
Pihalla oli edelleen pimeää ja tiet märkiä. Kontrollilta tultiin lähemmäs 800 nousumetriä alas, josta laskettelin ison osan jarrut pohjassa. Mun jarrut alko pitämään vähän outoa ääntä, ihanku palat ois loppu ja metallikehikot hankais levyjä vasten. Seuraava huolto oli reilun 20 km kohdalla ja reitti oli pääasiassa alamäkeä sinne asti, joten en jaksanut selvittää sen enempää.
Pysähdyin tauolle 24/7 huoltoasemmalle tutkimaan asiaa, mutta jarrut ei tuntunut laahaavan kun pyörittelin renkaita, joten en lopulta tehnyt asialle mitään. Vedin pari isoa täytettyä patonkia ja varmaa kilon suklaata, keksejä ja karkkia ja hetken päästä kaikki ruoka meinas tulla samaa reittiä takas ylös. Hetken istuskeltua sain kuitenki pidettyä ruoat mahassa.
Reitti jatkui Váh-joen vartta samaan suuntaan mistä eilen tultiin. Menin tällä kertaa muutaman kilsan pidempää reittiä toisella puolella jokea, jotta ei tarvitse ajaa samaa tietä kahteen suuntaan. Jossain vaiheessa aloin ihmettelemään, kun ajan ihan tyynellä kelillä tasaista tietä 190-200W ja pyörä ei tunnu kulkevan edes eteenpäin. Etujarru laahasi aika pahasti ja koitin irrottaa etuakselin, mutta se oli jämähtänyt niin kovaa kiinni, ettei ollut mitään toivoa saada sitä auki mun monitoimityökalulla. Edessä oli sen verran tasainen pätkä, että revin pihdeillä jarrupalat pois ja ajoin ilman etujarrua niin kauan kunnes vastaan tulisi jotain millä saan sen auki.
Pysähdyin ensimmäiselle auki olevalle huoltsikalle, jossa sain joltain työukolta pidemmän kuusiokoloavaimen lainaan ja sain akselin auki. Puhdistin jarrusatulat/männät ja hioin palat puhtaaksi, jonka jälkeen kaikki tuntui toimivan taas normaalisti.
Alangot loppu Žilinan jälkeen, josta pikkuhiljaa lähdettiin kiipeämään muutaman pienemmän nyppylän kautta kohti kolmatta kontrollia. Kontrolli sijaitsee 1300 metrin korkeudella Žiarska laaksossa. Kontrollille ainut kulkeva reitti on joku 50 vuotta sitten “päällystetty” tie. Nousu oli kuitenkin kohtalaisen loiva, joten se ei juuri ylöspäin mentäessä haitannut.
Hain leiman ja tyypit kerto, että Tim oli mennyt jossai vaiheessa ohi ja olin taas toinen. Täytin pullot ja jatkoin matkaa.
Alaspäin mentäessä oli sen verran ruuhkaa vaeltajista, ettei uskaltanut kovin kovaa lasketella alas. Mun reitti “oikaisi” jotain kansallispuiston rajaa kulkevaa maastopyöräreittiä pitkin, missä tuli muutama kerran mietittyä että ei täs hommassa oo mitään järkeä. Olin tutkinut osuuden todella tarkkaan etukäteen ja ainoastaan kansallispuistossa kulkeva viiden kilometrin pätkä piti karttadatan mukaan olla soraa ja muun päällystettyä tietä. Todellisuudessa lähes koko 20 km osuus oli todella hidasta gravelia.
Oikaisu säästi noin kuusi kilometriä ja keskari tälle välille oli 21 km/h, vaikka samalla tultiin melkeen 700 metriä alaspäin. Eli jälkikäteen helppo todeta, että tässä ei ollut mitään järkeä 😀
Pidin tauon ennen kolmannelle kontrollille kiipeämistä, joten päätin jättää suunnitellun huollon välistä, koska mulla oli edelleen reilusti vettä ja evästä. Laskeskelin, että mulla on seitsemän tuntia aikaa ajaa 120 km seuraavaan huoltoon, eli klo 23 kiinni menevälle huoltsikalle. Ei pitäisi tehdä edes tiukkaa.
Järjestäjä oli sallinut neljän kilometrin pätkän valtatie 59 vartta, mikä mahdollisti vanhaan ratapohjaan rakennetun Donovalská maastopyöräreitin käyttämisen seuraavan parcours-osuuden alkuun. Reitti oli pääasiassa helppoa ajettavaa, mutta jossain kohtaa pyöräilytien silta oli sortunut ja reitti ohjattiin jonkun nyppylän kautta sillan toiselle puolelle. En tiedä paljonko sen aikana noustiin, mutta alas tultiin vähintään saman verran isoja kiviä täynnä olevaa peltoa pitkin. Pellolla alas laskiessa mua vastaan tuli joku vanhempi pariskunta, jotka pää hiessä raahasi painavia sähköpyöriä ylös ja vähän epätoivoisesti viittoi, että ihan oikeastikko reitti menee täältä. Vaihdettiin muutama sana ja hymy elekiellä ja jatkoin matkaa.
Donovalyssä tajusin etten tule ikinä ehtimään klo 23 mennessä seuraavaan huoltoon ja aloin kohtalaisen epätoivoisesti etsimään vaihtoehtoja. Kaikki kaupat oli kiinni ja evästä oli iltaan saakka. Katselin, että matkalla oli muutama ravintola, mutta minkään aukioloaikoja ei löytynyt nopealla Googletuksella.
Mun seuraavaan 24/7 huoltoon oli matkaa vielä reilu 150 km, mutta kyseessä oli itsepalvelukauppa, joka vaati Môj Obchod -puhelinapplikaation, joka toimii tietenkin vain slovakiaksi. Asensin applikaation etukäteen ennen lähtöä ja Google Translaten avulla selvitin miten se toimii, mutta en tiennyt toimisiko se tosipaikan tullessa. Tästä seuraava mahdollinen paikka aukeasi vasta joskus aamulla, mikä tarkoitti mahdollisesti yli 12h rupeamaa ilman evästä.
Jossain kohtaa parcours-osuutta vastaan tuli ravintola, joka oli täynnä ihmisiä. Lampsin hymy naamalla sisälle ja pyysin myymään kaikki keksit ja suklaat mitä niiltä löytyy.
Meiltä ei oikeen löytynyt yhteistä kieltä, mutta sain lopulta ostettua kilon verran keksejä ja suklaata. Vedin rajan kun pöytään alko ilmestymään konvehtirasioita 😀
Jatkoin matkaa ja jossain kohtaa pimeällä mäkeä alas lasketellessa etujarru hirtti taas kiinni. Sain sen korjattua sen verran, että rengas pyöri taas siedettävästi, mutta jarrusatula pitäisi keskittää uudelleen.
Seuraavassa alamäessä se hirtti lopullisesti kiinni ja rengas ei pyörinyt käytännössä ollenkaan. Jarrusatulan alempi pultti oli niin jumissa, että en saannut sitä auki pimeässä. Mulla oli 10 km pätkä lähinnä ylämäkeä, joten painoin männät niin pohjaa kuin menee ja sain renkaan pyörimään sen verran, että pääsin jatkamaan matkaa. Jossain kohtaa alkoi tulemaan hotelleja vastaan ja löysin yhden mikä oli vielä auki, joten päätin käydä nukkumassa pari tuntia ja kokeilla virkeämpänä uudelleen.
Halvin huone maksoi 109 €, mutta vaihtoehdot oli ota tai jätä. Otin, mutta vähän kirpaisi 🥲
Heräsin vajaan kahden tunnin unien jälkeen. Ei mitää toivoa edelleenkää saada pulttia auki. Ylempi pultti aukesi ihan kiltisti, mutta alempi oli niin jumissa, että paskoin ainoan sopivan torx-pään monitoimityökalusta. Seuraavan 50 km aikana oli tiedossa reissun pisimmät ja kohtalaisen tekniset gravel-osuudet, joten en uskaltanut ottaa jarrupaloja pois ja lähteä ajamaan pimeällä pelkällä takajarrulla.
Googlettelin ja mäen alapäässä oli yhdeksältä aamulla aukeava pyörähuolto. Laitoin kellon seitsemältä soimaan ja menin takaisin nukkumaan.
Kisaa takana 63 tuntia, 1233 km ja 19 km nousua.
Kolmas osa
Kävin tyhjentämässä hotellin aamupalabuffan ja lähdin odottelemaan pyörähuollon eteen. Söin sen verran paljon, että onneksi reitti pyörähuoltoon oli pelkkää alamäkeä 😀
Pyörähuolto korjasi ongelman nopeasti. En tiedä mitä kaikkea ne lopulta teki, mutta näin ne ainakin kiristelemässä pinnoja. Isot kiitokset Profibikers!
Lähdin hyvin ruokittuna ja levänneenä ajamaan niin nopeasti maaliin kuin mahdollista. Jossain vaiheessa isolle tielle tultaessa alkoi media-autoja pyörimään ympärillä kuin kärpäsiä. En oikeen tiennyt oliko se hyvä vai huono merkki. Pidän puhelinta 99% ajasta lentokonetilassa akun säästämiseksi, enkä ikinä seuraa missä muut kisaajat menevät. En siis tiennyt kuinka moni oli ohittanut mut mun yhdeksän tunnin tauon aikana.
Mun reitti oikaisi jossain kohtaa Hnilecká nimistä pyörälyreittiä pitkin, mikä oikaisi muutaman kilometrin ja lähes 200 nousumetriä joen toisella puolella kulkevaan, isompaan 533 tiehen verrattuna. Reitti näytti etukäteen katsottuna todella helpolta, mutta todellisuudessa oli paikoittain niin hidas, että tää oli toinen oikaisu mikä ei säästänyt sekunttiakaan aikaa.
Olin reittiä piirtäessä kuumotellut mun neljännelle kontrollille vievää reittiä, lähes 900 metrin nousua vajaan 10 kilometrin matkalla, koska kartan perusteella siinä saattoi olla parin kilometrin pätkä ihan rehtiä pyörän taluttamista. Reitti osoittautui kuitenkin pääasiassa helposti ajettavaksi.
Kontrollilla selvisi, että jollain ilveellä olin edelleen kolmantena, mutta en tiennyt kuinka kaukana edessä muut oli. Eli ei muuta kun ketjuu kireemmälle.
CP4:n varrella tuli ensimmäinen hetki, kun alkoi oikeasti vituttamaan. Tuntui, että jokainen mäki noustiin täydellisessä kunnossa olevaa päällystettyä tietä pitkin. Mäen päällä reitti kuitenkin kääntyi jollekin järkyttävälle soratielle, jota mentiin muutama kilometri alaspäin, kunnes se kääntyi luotisuoralle päällystetylle metsätielle. Tiet oli niin jyrkkiä, että kun päästi jarrukahvasta irti, vauhtia oli muutaman sekunnin päästä 60 km/h. Tiet olivat myös sen verran epätasaisia, ja vastaan saattoi tulla mitä tahansa hakkuujätteestä isoihin kiviin, etten uskaltanut ajaa niitä kovempaa.
Mäen päällä Garmin käski tekemään käännöksen, ja ajattelin, että ei taas. Tällä kertaa alas mentiin kuitenkin samaa täydellisessä kunnossa olevaa tietä. Poikkeus vahvistaa säännön 😀
Olin etukäteen halunnut nähdä kyseisen parcours-osuuden loppupään ja sen jälkeen vanhaa ratapohjaa pitkin kulkevan reitin valoisaan aikaan, koska se näytti kartalla siistiltä. Saavuin paikalle juuri auringon laskettua, joten näkymää riitti etuvalon kantaman verran. Löytyi sieltä kuitenkin komea tunneli!
Vähän myöhemmin ilmeni toinenkin syy kiristää ketjua, eli järkyttävä paskahätä. Seuraavalle huoltoasemalle oli vielä sata kilometriä matkaa, ja se menisi kiinni klo 23. Ehdin paikalle viisi minuuttia ennen sulkemisaikaa, joten en kehdannut jäädä pitämään täysistuntoa.
Oon selvinnyt mun reilun 250 000 km pyöräilyhistorian käymättä kertaakaan metsäpaskalla, ja ei ollut mitää aikomusta alottaa sitä nytkään. Olin etukäteen merkannut reilun 60 kilometrin päähän muutaman kilometrin reitin ulkopuolella olevan 24/7-huoltoaseman ja päätin selvitä sinne asti.
Valitsin läntisen, lyhyemmän, mutta reilusti mäkisemmän reitin viimeisen parcours-osuuden alkuun. Lähinnä juuri aikaisemmin mainitun ratapohja pätkän takia. Yhtä vuorta kiivetessä meinasin paskoa housuun vähän kirjaimellisemminkin, kun ensin metsä alkoi raikaamaan vieressä ja asfaltilla kuului ihan vieressä tepastelua. Huusin pimeyteen, ja ääni onneksi loittoni.
Kahdeksan tunnin pidättämisen jälkeen pääsin viimein huoltoasemalle. Olin kokeillut ajaa koko kisan juomatta kahvia, mutta ostin samalla varmuuden vuoksi reissun ensimmäisen (jää)kahvin mukaan, mikäli lopussa alkaisi väsyttämään.
Viimeinen, eli 104 km pituinen parcours-osuus oli lähinnä kilometrien laskemista maaliin. Sain todella hyvän idean 20 km ennen maalia ja päätin rykiä loppumatkan niin kovaa kuin jaloista lähtee, koska miksi ei? Jälkikäteen GPS-jälkeä katsoessa suoritus ei ollut kovin vaikuttava, mutta siinä hetkessä tuntu kuin olis vetänyt Tour de Francen loppusprinttiä 😀
Olin jossain vaiheessa ohittanut mua edellä olleen Jędrzejin ja saavuin toisena maaliin 27.5. klo 7:19. Lopullinen aika oli 98 tuntia ja 19 minuuttia, reitin pituus 1684 km ja nousua hieman vajaa 27 km.
Jäin lopulta voittajalle, Timille, 2 tuntia ja 59 minuuttia. Toisaalta kirin viimeisellä osuudella 3 tunnin ja 12 minuutin kaulan kolmanneksi tulleeseen Jędrzejiin. Timin reitti oli 1697 kilometriä ja Jędrzejin 1691 kilometriä.
Loppusanat
Kisa meni etujarrun ongelmia lukuun ottamatta todella hyvin ja kaikki eteni oikeastaan juuri kuten olin etukäteen suunnitellut. Lämpötila tuli isona yllätyksenä itselle ja vasta kolmannen päivän kohdalla keho alkoi tottumaan siihen.
Alun ongelmat takarenkaan kanssa oli myös vähän tyhmä moka, ja olisi voinut välttää paikkaamalla renkaan kunnolla ennen kisan alkua, mutta mulla ei oo ikinä aikaisemmin ollut ongelmia tubeless-plugien kestävyyden kanssa leveillä renkailla, vaan ne on aina ollut “pysyviä” korjauksia.
Muita osallistujia katsellessa ei käynyt tippaakaan kateeksi, että ne oli kapeilla maantiekumeilla liikkeellä. Mulla kävi vähän tuuri, että reitillä oli niin paljon soraa ja huonoa tietä, koska pystyin ajamaan ne huomattavasti nopeammin kuin muu kärkiporukka.
Löysin taas paljon ihan uusia ongelmia, mitä ei oo koskaan aikasemmin ollu. Kolmannen päivän lopulla alkoi alaselkä puutumaan ja säteilemään ahteriin ja varpaisiin. Se on tätä kirjottaessa edelleen hieman puuduksissa.
Viime vuoden kisa päättyi diskaukseen, kun tein pienen koukkauksen kiellettyyn kansallispuistoon. Sen takia stressasin etukäteen aika paljon, että olin taas sössinyt jotain reitin kanssa, koska mun reitti oli paperilla lähes 150 kilometriä lyhyempi kuin tiedotteessa ilmoitettu.
Mun oli alun perin tarkoitus polkea Puolasta kotiin, mutta ensimmäisen päivän lopussa polvi alkoi kipeytyä. Sitten huomasin, että vasemman pyöräilykengän pohja oli haljennut ja antoi periksi polkiessa.
Sain sitä teippaamalla hieman paremmaksi, mutta en viitsinyt riskeerata enempää. Menin suosiolla junalla Varsovaan ja hyppäsin sieltä Tallinnaan menevään bussiin.