Ruska 2026
Tämän vuoden teemana olivat muita kiviä kiinnostavammat kivet. Matkaan lähdettiin Huittisista 11.9. klo 20:08.
Ruskan reitti suunnitellaan itse kontrollipisteiden välille. Tänä vuonna maali oli Nuorgamissa, ja sinne ajettiin Kokkolassa, Hossan kansallispuistossa ja Norjan Gamvikissa sijaitsevien kontrollipisteiden kautta. Omalla reitilläni matkaa kertyi noin 2170 km.
Lisätietoa löytyy osoitteesta: randonneurs.fi/ruska-2026.
Tänä vuonna mulla oli tavoitteena ajaa maaliin alle neljässä päivässä ja samalla testata maantiepyörää ensi vuoden tapahtumia silmällä pitäen. Suunnitelma oli sama kuin viime vuonna, eli ajaa auringonlaskusta seuraavaan yöhön, ja nukkua sen jälkeen kolme tuntia per yö ja viimeisenä päivänä ajaa torkkujen avulla maaliin.
Varustus
Pyörä on perus pakasta vedetty Canyon Aeroad ja Canyon Gear Groove -aerotikut, missä Radsport Ibertin 15° kulmapala ja kuppien alla Profile Design -10° kulmapalat, jolla tikut saa hieman mukavampaan asentoon. Renkaina 32 mm Continental GP5000 All Season.
Varustus on muuten käytännössä sama kuin viime vuonna, mutta työkalupullon sijasta laitoin Cycliten 2.8L -runkolaukun. Kylmän sääennusteen takia peitto vaihtui paksumpaan Therm-a-rest Vesper -6C -peittoon.
Ensimmäinen osa
Matkaan lähdettiin auringon laskiessa ja yötä kohden kylmenevässä säässä. Lähdön jälkeen piti valita neljästä eri vaihtoehdosta piste, jonka kautta ajaa. Tarkoituksena oli jakaa osallistujat eri reiteille. Valitsin lyhimmän vaihtoehdon, eli Mouhijärven ja Suodenniemen kirjastojen kiviset kirjat.
Yöllä on kiva ajaa mahdollisimman isoja ja helppoja teitä, joten mun reitti ensimmäiselle kontrollille meni pääasiassa isoja valtateitä pitkin, ensin Kt44 Kankaanpäälle, Vt3 Seinäjoelle, ja Vt19 ja Vt8 pitkin Kokkolaan.
Ajelin ensimmäiset 200 km Kare Eskolan kanssa vuorotellen edessä ja takana. Ajoin jossain kohtaa aina ohi ja hetken päästä se taas kurvasi jonkun oikoreitin kautta mun eteen. Se ilmeisesti jäi Jalasjärvelle tauolle, kun ei enää sen jälkeen näkynyt muita kuskeja.
Aamua kohden nousi sakea sumu ja lämpötila laski lähelle nollaa. Hieman auringonlaskun jälkeen mulla oli untuvatakkia lukuun ottamatta koko vaatekaappi päällä, ja olin silti ihan umpijäässä.
Ensimmäinen tauko oli suunniteltu 370 km kohdalle, Kokkolan ABC:lle, minne saavuin joskus kasin jälkeen aamulla.
Puurotauon jälkeen matka jatkui ensimmäistä kontrollia, eli Ohtakarilla sijaitsevaa jatulintarhaa, kohti. Kontrollilla olikin kunnon kannustajalauma vastassa. En meinannut päästä jatkamaan matkaa kun siellä kävi sellainen kuhina.
Sääntöjen mukaan ensimmäisen ja toisen kontrollin välille piti tulla matkaa vähintään 475 km. Piirsin mun ylimääräiset kilometrit pääasiassa Pohjanmaan isoille teille.
Tasaiset ja suorat tiet teki matkasta sen verran puuduttavan, että pidin kahvitauon Ylivieskassa jo 500 km kohdalla.
Reittiä piirtäessä katsoin, että tällä välillä pitäisi olla noin viisi kilometriä soraa ennen Hossan kansallispuistoa. Tiet oli sen verran isoja etten jaksanut sen tarkemmin tarkistaa niitä. Jossain kohtaa rupesin ihmettelemään, että nyt ollaan kyllä tultu paljon enemmän kuin se viisi kilometriä, ja lopulta ajelinkin lähemmäs 50 km (hyväkuntoista) soraa tällä välillä.
Arvoin samalla ajaisinko Hossan kansallispuistoon nukkumaan autiotupaan/laavulle, vai jäisinkö jonnekin sisämajoitukseen. Lakanoiden kutsu voitti ja varasin Tyrnävässä tauon yhteydessä majoituksen Puolangasta.
Ilmeisesti itse maestrokin oli myöhemmin majoittunut samassa paikassa 😀
Mua alko sopivasti väsyttämään kunnolla juuri ennen majoitusta. Majoituksen ovesta sisään, kello soimaan kolmen ja puolen tunnin päähän ja suihkun kautta nukkumaan.
Matkaa takana 780 km ja 28 tuntia.
Toinen osa
Heräsin kelloon 3:30 ja jollain ilveellä pääsin ovesta pihalle jo neljältä. Lämpötila huiteli taas nollassa kovan sumun kera.
Tasaiset Pohjanmaan tiet on jäänyt kauaksi taakse ja matka Puolangasta värikallion kontrollille oli sen verran mäkinen ja hidas, että oli hyvä etten lähtenyt yötä vasten painamaan sinne.
Kansallispuistossa on pyöräily muutamaa maastopyöräreittiä lukuun ottamatta kielletty, vaikka suurin osa koko kahden kilometrin pätkästä parkkipaikalta värikallioille olisi ollut täysin ajettavissa. Jalkojen nostelu maasta oli sen verran haastavaa, että kompuroin useamman kerran juurakossa. Pääsin kuitenkin ehjin nahoin perille 😀
Lönkyttelin takaisin parkkikselle ja olin piirtänyt oikaisun merkatun maastopyöräreitin kautta Kuusamoon vievälle tielle. Reitti oikaisi reilu 10 km isoon hiekkatiehen verrattuna ja koko väli oli pääasiassa helppoa neulaspolkua, ja muutamaa jyrkkää mäkeä lukuun ottamatta ihan ajettavaa maantiepyörälläkin.
Sääennuste tarjoili kohtalaista etelätuulta, eli koko päivän pääsisi ajamaan myötätuuleen.
Pysähdyin Kuusamon ABC:lle lounasbuffettiin. Lappasin kaksi lautasta täyteen ruokaa ja olo oli kuin sirkuseläimellä kun ihmisten tuijottaessa kauhoin isolla lusikkalla ruokaa mahaan 😁
Seuraava täydennys olisi Kemijärven ABC:llä. Arvoin taas koko matkan sisämajoituksen ja laavun välillä. Vaihtoehdot oli jäädä Sodankylään, jatkaa Kiveliön kalaan, Vuotson majaan, tai Saariselälle.
Tämän päivän hyvä myötätuuli vaihtuisi ennusteen mukaan 4-5 m/s vastatuuleen seuraavana päivänä, joten päätin hyödyntää myötätuulen ja jatkaa hieman normaalia myöhempään. Kiveliön kalassa ei ollut majoitusta, mutta Vuotson majassa löytyi vielä tilaa.
Hieman Posion jälkeen alkoi tihuttamaan vettä ja 50 km ennen Kemijärveä taivas tipahti niskaan.
Kemijärven tauon jälkeen matka jatkui vitostietä pitkin kohti Sodankylää. Sade loppui tauon aikana ja taivas selkeni.
Jossain kohtaa ennen Sodankylää alko olemaan niin tiukka sumu, että otin aurinkolasit päästä ja laitoin kypärään kiinni. Hetken päästä lasit alkoi jostain syystä heilumaan ja luulin, että mun kypärään lensi lintu ja aloin huitomaan sitä ja huitaisin aurinkolasit päästä. Sahailin tietä eestaas ties miten monta kertaa pilkkopimeässä etsimässä laseja. Löytyi onneksi lopulta.
Sodankylän jälkeen mua odotti muutama sata kilometriä nelostietä. Tiellä on lähes koko matkan sadan metrin välein isoja, etenkin tien reunassa olevia, koko tien levyisiä railoja. Onneksi olin liikkeellä yöllä, niin pystyi ajamaan vaikka keskellä tietä.
Matkalla näkyi pitkän aikaa komeita revontulia, jotka heijastuivat vielä järven pinnasta. Pysähdyin ottamaan kuvaa ja meinasin saada paskahalvauksen, kun lähdin jatkamaan matkaa. Ihan vieressä, kaitteen toisella puolella keskellä ei mitään, oli tyyppejä ilmeisesti yökalastamassa.
Saavuin Vuotson majaan joskus aamuyöstä. Ovi auki ja kello taas soimaan kolmen ja puolen tunnin päähän. Löysin majoituksesta kuivauskaapin, joten päätin käydä nyrkkipyykillä vielä ennen nukkumaanmenoa. Melko luksusta!
Matkaa takana 1346 km ja 55 tuntia.
Kolmas osa
Aamulla oli reiluhkosti pakkasta ja edellisen illan sateet oli jäätynyt tiehen. Meinasin majoituksen pihasta nelostielle kurvatessa pannuttaa risteyksessä kun takarengas sutasikin tyhjää. Onneksi nelostie oli joko suolattu tai varastoinut sen verran lämpöä, että ei ollut jäässä.
Söin edellisenä iltana kaikki kannossa olevat eväät, mutta olin sen verran myöhään liikkeellä, että 40 km päässä oleva Saariselän Neste oli jo auki.
Aamupalan ja täydennyksen jälkeen matka jatkui kohti reilu 200 km päässä sijaitsevaa Näätämön K-Markettia.
Reitti meni yhden mun lempipaikoista, eli Inarin Ukonjärven ohi. Ei harmita ikinä ajaa tätä väliä.
Norjassa oli kaksi eri reittivaihtoehtoa, eli yksi pakollinen parcours-piste jonka kautta piti ajaa. Lännessä piste oli Karasjoella ja idässä Karlebotn nimisessä kylässä. Valitsin itse itäisen reitin ja päätin ajaa sinne Näätämön kautta.
Edellisenä päivänä ennustettu vastatuuli alkoikin jo odotettua aikaisemmin ja pääsin paikoittain ihan töihin. Onneksi Näätämön suuntaan, eli itään ajaessa tuuli kääntyi sivumyötäiseksi.
Näätämön K-marketilla laskeskelin, että mulla on reilu neljä tuntia aikaa ajaa 90 km, tai viisi tuntia toiseen 110 km päässä olevaan kauppaan Norjan puolella, joten en turhaan tankannut reppua täyteen ruokaa.
Mulla oli sen verran ilmaa mahassa, että päätin vielä turvallisuussyistä käydä päästelemässä ne posliinilla. Vessa oli ihan suoraan kassan takana ja ovessa ei mitään äänieristystä. Varmaa kiva olla töissä ja päivästä toiseen kuunnella vessasta lähtevää konserttia.
Heti Norjan rajan jälkeen alkoi tietyöt saattoautojen kera. Reitti kääntyi takaisin koilliseen ja nousi vuonon pohjalta avotunturiin ja pääsin taas ajamaan suoraan kovaan vastatuuleen.
Ikuinen dilemma, eli menisinkö lakanoihin nukkumaan vai en. Vaihtoehdot oli käydä Tana Brussa klo 23 kiinni menevässä kaupassa ja ajaa 120 km Bekkarfjordissa olevaan lämmitettyyn taukokoppiin nukkumaan tai mennä Skiippagurran leirintäalueelle mökkimajoitukseen. Tuulen pitäisi tyyntyä aamua kohden, joten päätin käydä 90 km kohdalla olevassa kaupassa ja mennä leirintäalueelle nukkumaan.
Löysin myös itäisen parcours pisteen tällä välillä, eli jonkun hiekkakuopan näköisen paikan, mutta en pimeässä osannut hahmottaa miten se liittyi vuoden teemaan 😀
En ollut vieläkään saannut ohjeita majoituksesta ja respa oli menossa pian kiinni. Koitin soittaa, mutta kukaan ei vastannut. Sain lopulta jonkun kiinni ja sovittua kaiken tarvittavan, mutta kovan vastatuulen ja majoituksen kanssa säädön takia myöhästyin kaupasta viidellä minuutilla.
Arvoin jaksaisinko ajaa viisi kilometriä mäen pohjalle Tana Bruhun kauppaan ja takaisin majoitukseen Skiippagurraan. Mulla oli levy suklaata, 300g karkkia ja pari pakettia keksejä, joten päätin mennä vain nukkumaan.
Matkaa takana 1706 km ja 75 tuntia.
Neljäs osa
Pihalla taas kova sumu ja lämpötila hieman pakkasella. Matkaa maaliin oli 460 km, mutta motivaatio lähteä pihalle palelemaan ei ollut kovin korkealla. Sain lopulta kammettua itteni sängystä, tehtyä huoltohommat ja pääsin jatkamaan matkaa joskus ennen neljää paikallista aikaa.
Mulla oli edelleen pussi karkkia ja paketti keksejä, mutta seuraavaan, eli Mehamnissa sijaitsevaan kauppaan, olisi matkaa vielä 190 km. Vastatuulen pitäisi voimistua päivää kohden ja tiedossa oli kolme isompaa nousua avotunturiin.
Puolessa välissä, eli Lebesbyssä, tuli vastaan kyltti kahvilasta. Kurvasin pihaan katsomaan milloin se aukeaa. Kahdeksan minuutin päästä. No en varmasti odota!
Jatkoin matkaa ja kadutti saman tien. Pysähdyin hetken päästä kuoriutumaan ylimääräisistä vaatteista ja varaamaan majoitusta Nuorgamista, minkä olisin hyvin voinut tehdä kahvilan avautumista odottaessa, mutta ei auta itkeä. Jos tekee tyhmiä valintoja, niin pitää kärsiä tyhmistä valinnoista.
Sain varattua viimeisen vapaana olevan mökin Nuorgamin lomakeskuksesta. Ilmoitin nohevasti saapuvani viimeistään yhden aikaa yöllä.
Matkaa kauppaan vielä 90 km, muutama avotunturipätkä ja repussa kaksi keksiä. Saavuin lopulta Mehamniin ja tässä vaiheessa kaikki haaveet neljän päivän alituksesta on heivattu aikoja sitten romukoppaan.
Ostin nälissäni koko kaupan tyhjäksi ja rupesin Googlettelemaan paljonko 535 NOK on euroissa. Yli 50 euroa 💸
Maha täynnä ja mieliala korkealla oli hyvä lähteä ajamaan viimeistä kontrollia, eli Gamvikissa sijaitsevaa kivilabyrinttiä kohti. Matkalla oli sen verran nousua, että meinasi tulla ihan hiki.
Maisemat oli melkoista ilotulitusta. Taisin myös viedä Norjan kaksi ainoaa aurinkoista päivää vuodesta. Sori siitä!
Parkkipaikalta kontrollille menevästä välistä löytyi aika huonosti tietoa etukäteen. Noin kilometrin päähän labyrintistä meni ihan karttaan merkattu polku, mutta siitä eteenpäin reitti oli täysin kysymysmerkki. Satelliittikuvista tai Norjan maastokarttojen korkeuskäyristäkään ei oikeen saanut selkoa.
Merkattu polku oli paikoittain todella kivinen ja hitaasti kuljettava. Polku onneksi jatkui tolpilla merkattuna ihan labyrintille asti. Muutaman kerran oli vaikeaa hahmottaa mitä kautta reitti jatkui isojen kallioiden välistä. Ei käy kateeksi niitä jotka koittaa navigoida sinne yöllä.
Paikka oli täysin erilainen kuin olin satelliittikuvien perusteella mielessä kuvitellut, mutta oli kyllä kaiken tunkkauksen arvoinen.
Polku jatkui myös toiseen suuntaan ja otin pienen riskin ja jatkoin kontrollilta toista kautta pois, koska se näytti helpommalta. Polku kuitenkin hävisi nopeasti ja oikaisin vahingossa jonkun kuivan näköisen kosteikon kautta ja kävin pari kertaa polvea myöten suossa. Se niistä kuivista kengistä.
Kaiken kaikkiaan tää oli kuitenkin huomattavasti helpompi kuin olin etukäteen pelännyt.
Leima Gamvikin museosta ja maaliin matkaa 240 km samaa reittiä takaisin. Mulla oli seitsemän tuntia aikaa ajaa 190 km Tana Bruhun kauppaan, joten päätin varmuudeksi käydä täydentämässä eväitä vielä uudestaan samaisessa kaupassa Mehamnissa.
Pääsin ajamaan koko matkan Gamvikista takaisin Mehamniin hirveässä myötätuulessa, eli tuuli oli kääntynyt päivän aikana, mikä tarkoittaisi kovaa vastatuulta myös loppumatkalle.
Tauon jälkeen lähdin jatkamaan matkaa ja muutaman kilometrin jälkeen tajusin, että unohdin ottaa vettä. Mulla oli 550 ml pullo ja repussa hieman vettä, joten en jaksanut kääntyä enää takaisin mäen pohjalle.
Nousin avotunturiin ja tuntui kuin tuuli repisi nahan irti ja keskivauhti laski varmaan 12 km/h. Mua alko samaan aikaan väsyttämään ja tiesin, että tästä tulisi vielä pitkä yö.
Pääsin viimein yhden avotunturin läpi ja tuuli kääntyi vuonon toisella puolella juuri ennen alamäkeä sivumyötäiseksi. Laskettelin vuonon pohjalle 75 km/h ja mutkan takaa tulee rekka. Kerkesin onneksi hiljentämään sen verran, ettei ilmavirta kiskaissu mua kaiteen yli vuonon pohjalle.
Mäen jälkeen suunta takaisin vastatuuleen ja nousu uuteen avotunturiin. Aurinko alkoi laskemaan ja aloin vähä stressaamaan veden riittävyydestä tällä vauhdilla. Vettä oli kaikkialla ympärillä ja mulla oli puhdistustablettejakin mukana, mutta veden hakeminen pimeällä saattaisi olla haastavaa.
Päätin ensiksi ajaa noin 40 km päässä Bekkarfjordissa olevaan vessaan, eli samaiseen koppiin, missä mietin nukkuvani aikasempana yönä ja tarkistaa saisiko sieltä vettä.
Vessa löytyi ja se osoittautuikin juuri sellaiseksi randohotelliksi kuin olin etukäteen katsonut. Rakennuksessa oli iso ja lämmitetty huone, pistorasiat seinässä ja vesivessa. Täytin vesipullot ja laitoin loputkin vaatteet päälle.
Tuuli oli vähän rauhoittunut ja Ifjordista lähdettiin kiipeämään reissun viimeiseen avotunturiin. Mietin olisinko ottanut torkut ennen tunturiin nousua, mutta kuvittelin etten ole tarpeeksi väsynyt.
Virhe. En meinannut enää pysyä hereillä, mutta naaman irti repivän tuulen takia ei voinut pysähtyäkään. Vuorotellen mentiin alas jolloin hampaat hakkaa kylmästä yhteen ja pyörä ei tärisevien käsien takia meinaa mennä suoraan. Ylämäkeen koittaa taas repiä jaloista sen verran tehoja, että horkka loppuu.
Tunturista alas lasketellessa näin valaistun sivutien ja katsoin nopeesti Google Mapsista mitä siellä oli. Kappeli! Kurvasin kappelin pihaan, vedin viimeiset jääkahvit naamaan ja käperryin peiton alle nukkumaan pöydän päälle. Kypärä pään alle tyynyksi ja kello soimaan 20 min päähän.
Pöydän raoista kävi sen verran kova viima ettei nukkumisesta meinannut tulla mitään. Heräsin kelloon hieman virkeämpänä, tai ainakin sen verran, että arvelin pääseväni maaliin.
Laskettelin loppumatkan mäen juurelle ja mulla iski niin hirveä horkka, että jouduin pysähtymään hetkeksi juoksemaan lämpöä, koska kädet tärisi niin paljon ja hampaat hakkasi yhteen ettei polkemisesta tullut mitään.
Matkaa maaliin oli alle 80 km, tää me jaksetaan.
Jossain kaukaa näkyi kirkas valo ja eteneminen oli sen verran epämääräisen näköistä, että pitkään mietin onko se joku aallokossa oleva laiva. Lähempää tajusin, että joku tuleekin pyörällä vastaan. Mikkehän se! Mulla oli edelleen niin kylmä ja ilmeisesti Mikkellä myös, kun lopulta molemmat vaappui pysähtymättä (pääasiassa) omalla kaistallaan eteenpäin, eikä tästä kohtaamisesta jäänyt paljon jälkipolville kerrottavaa.
Koko loppumatka oli vain metrien laskemista päässä. Lopulta horisontissa häämötti kyltti Pulmankijärven suuntaan. Enää viimeinen loppunousu. Noin kolme kilometriä ja 150 metriä nousua. Mäen alla alkoi sopivasti tihkuttamaan vettä.
Nilkutin mäen ylös ja meinasin paskoa housuun kun tien vieressä pimeässä seisoikin vastaanottokomitea. Kyllä lämmitti mieltä, että joku jaksaa vesisateessa tulla aamuyöstä jotain hölmöä polkupyöräilijää vastaan 😀
En meinannut aluksi löytää maalina toimivaa Istumakiveä. Olin merkannut tarkat koordinaatit, mutta maastossa oleva kyltti osoitti ihan väärään suuntaan. Luotin kuitenki koordinaatteihin ja kivi löytyi lopulta.
Saavuin maaliin 16.9. klo 4:19, aikaan 104 tuntia ja 11 minuuttia.
Loppusanat
Pääsin aamuyöstä majoitukseen ja suihkussa katselin ensimmäistä kertaa reissun aikana itteeni peilistä ja mietin, että no nyt on ajettu. En muista, että ois ikinä ollut posket niin lommolla tai kylkiluut paistanu samalla tavalla. Harmi ettei siellä ollut puntaria.
Säästyin tänäkin vuonna pahemmilta teknisiltä ongelmilta. Tikkuja joutui välillä kiristelemään, mutta muuten ei ollut ongelmia.
Matka eteni aikalailla kuten olin etukäteen miettinyt ja olin Norjaan saakka aikatavoitteessa. Arvelin jo etukäteen neljän päivän alituksen olevan hyvin epätodennäköinen lähinnä tämän vuoden pidemmän reitin takia ja etenkin Norjassa ajettavien yli 500 kilometrin vuoksi. Tavoite jäi lopulta sen verran kauas, etten jaksa edes jossitella, olisinko voinut nipistää jostain reilut kahdeksan tuntia. Tuskin.
Tänä vuonna ei missään vaiheessa tullut sellaista väsymyskoomaa, missä väsymyksen takia pysähtelee mitä turhempien asioiden takia, eli unistrategiakin oli toimiva.
Valmistautuminen laavujen ja sisämajoitusten suhteen oli myös huomattavasti parempi tänä vuonna. Mulla oli iso läjä mahdollisia ulko- ja sisämajoituksia katsottuna valmiiksi, eli missään vaiheessa ei tarvinnut stressata unipaikan löytämistä.
Sain myös testattua maantiepyörää. Ei ollut ihan niin paha kuin olin etukäteen muistellut, mutta pyörä rajottaa aika paljon mahdollisia reittivalintoja, niin hyvässä kuin pahassa. Ei tuu ainakaan tehtyä niin paljon ylioptimistisia “oikaisuja” 😀
Mulla oli keväällä muutama pidempi tauko pyöräilystä ja molempien kertojen jälkeen oon epäillyt, että wattimittari on rikki, koska keskitehot oli merkittävästi suuremmat kuin normaalisti. Lainasin wattipolkimia ja ne näytti samaa lukua kuin oma mittari. Kyllä se oli vain uskottava.
Polkemalla vähemmän oon siis saanu nostettua mun runkonopeutta, eli tehoja millä pystyn polkemaan Ruskan pituista matkaa noin 40 W.
Viime vuonna mun koko Ruskan keskitehot oli 135 W. Tänä vuonna 183 W, eli eroa tämän vuoden eduksi on 48 W.
Osa tästä erosta selittyy paremmalla unella. Viime vuonna sain ulkoisten häiriötekijöiden takia ainoastaan ensimmäisenä yönä nukuttua suunnitellut kolme tuntia ja muut yöt jäi pariin tuntiin. Toisaalta tänä vuonna ensimmäisenkin etapin tehot oli 195 W, kun viime vuonna vastaavalla matkalla ne oli 153 W.
Linkkejä
- Reitti Stravassa: Osa 1, Osa 2, Osa 3, Osa 4
- Reitti RideWithGPS-palvelussa
- Instagram storyt
- Instagram q&a