Ruska 2025
Ruska on noin 2000 kilometrin mittainen pyöräilytapahtuma. Tämän vuoden reitillä on maalin lisäksi kolme pakollista kontrollipistettä, joissa jokaisen osallistujan on käytävä. Reitti kontrollien välille suunnitellaan itse. Kello käynnistyy lähtöviivalla ja pysähtyy vasta maalissa. Osallistujilla on 8 päivää ja 5 tuntia aikaa päästä omin voimin, ilman ulkopuolista apua maaliin.
Lisätietoa tapahtumasta löytyy randonneurs.fi/ruska-2025.
Oon pikkuhiljaa koittanu kouluttaa mun sisästä kermapersettä nukkumaan pihalla ja vähentämään sisämajoituksia. Suunnitelmana oli nukkua joka yö ulkona ja ajaa mahdollisimman nopeasti, minimaalisilla tauoilla ja unilla maaliin.
Tällä kertaa olin valmistautunut etukäteen ja reitti oli valmis ja pyörän pakkausta testattu useampaan kertaa jo viikkoa ennen lähtöä.
Varustus
Pyörällä ja varustuksella oli painoa yhteensä 14.8 kg. Sääennuste tarjoili sen verran lämmintä säätä tuleville viikoille, että uskalsin lähteä reissuun vähän kevyemmällä majoituksella.
Renkaiksi vaihtui Ruskaa varten 48 mm Tufo Gravel Thunderot. Kiekkoina 45 mm syvät, 29 mm sisälevyiset NEXTIE-hiilikuitukehät, takana i9 Solix -napa ja edessä SON-dynamonapa. Etuvalona Supernova M99, varalla Lumonite Compass R -otsalamppu, jonka saa tarvittaessa tankoon tai kypärään kiinni. Takana pari Fenix BC05R -valoa. Aerotikkuina Deda Fastblack2.
Majoituksena toimi Cumulus Ultralight Bivi, Therm-a-rest NeoAir X-lite -makuualusta ja Therm-a-rest Vesper 7C -kesäpeitto.
Laukkuina Ortlieb 16.5L satulalaukku, jossa kulkee ei ajon aikana tarvittavat asiat, kuten majoite, ylimääräiset vaatteet ja muu sälä. Vaakaputken päällä Restrap 1,5L Race top tube -laukku, missä elää varavirtalähteet ja hygieniatarvikkeet. Juomapullotelineessä on kahdesta sisäkkäin menevästä juomapullosta askarreltu boksi, johon mahtuvat pumppu, varaosat ja työkalut. Salomon Sense Pro 10 -juoksuliivi 2L juomarakolla.
Eka osa
Matka lähti Verlasta 12.9.2025 klo. 19:48 kovan myötätuulen saattelemana. Yöllä on kiva ajaa isoja teitä, ja multa oli pari pätkää nelostietä ajamatta Jyväskylän seudulla, joten valitsin muista poiketen hieman läntisemmän reitin nelostietä pitkin Joutsasta Kärsämäelle.
Ensimmäiset 70 km oli soratietä ja taivas varoitteli sateesta pienen tihkun muodossa, mutta selvisin kuivin jaloin nelostielle asti.
Myötätuulen ansiosta kaikki päässä lasketut aikatauluarviot meni uusiksi. Olin suunnitellut ensimmäisen tauon Pihtiputaalle, noin 300 km kohdalle, mutta saavuin paikalle reilusti ennen kaupan aukeamista. Vesi alkoi olemaan vähissä, mutta jatkoin matkaa ja kävin täydentämässä Pyhäjärven ABC:lla, noin 350 km kohdalla.
Matka jatkui sadekuurojen saattelemana pohjoiseen. Neittävällä tuli vastaan kyltti, joka varoitti poikki olevasta tiestä. Katsoin nopeasti karttaa ja näytti ettei tiellä ole vesistöjen ylityksiä, joten otin pienen riskin ja jatkoin matkaa. Ajattelin tarvittaessa kiertäväni työmaan vaikka jostain metsän kautta.
Kilometrit seuraavaan risteykseen väheni, eikä tietöistä näkynyt merkkiäkään. Kerkesin jo mielessä toivomaan että työt olisi jo tehty. Lopulta noin kilometri ennen seuraavaa risteystä, tie oli … no, poikki. Kirjaimellisesti.
Tilalla oli syvä monttu. Hetken arvoin uskallanko vain painaa montun läpi, mutta kartassa näytti kulkevan polku etelässä, jota kautta todennäköisesti pääsisi kiertämään helpommin. Pienen tunkkauksen kautta pääsin polulle ja työmaan toiselle puolelle.
Ensimmäisen parkourin alku, eli Lamminahon talo häämötti jo horisontissa. Juuri sopivasti soratielle kääntyessä taivas tipahti niskaan. Kuuro oli lyhyt, mutta raju. Muutaman kilometrin jälkeen Vaalassa paistoi aurinko, eikä sateesta näkynyt merkkiäkään.
Seuraava etappi oli Alassalmen lossi. Tiesin lautan operoivan 30 min välein, mutta en ollut tarkistanut aikataulua sen tarkemmin, enkä ollut muistanut merkata reittiin lossin sijaintia, joten ei aikataulusta olisi ollut hyötyäkään. Saavuin paikalle juuri, kun lossi lähti naaman edestä 😁
Sain hyvän pakkotauon ja aikaa juonia suunnitelmia tulevalle yölle. Kello oli tässä vaiheessa 14:30 ja matkaa takana 520 km. Laskeskelin päässä, että en ehtisi Suomussalmelle kauppaan, vaan joutuisin täydentämään jo Ristijärvellä, noin 600 kilometrin kohdalla.
Ristijärven tauon jälkeen vuorossa oli parkourin pakolliset pisteet, eli Terva- ja tärpättitehdas ja Soiva metsä.
Jossain kohtaa ennen tärpättitehdasta alkoi tulemaan taas vettä. Reitti hiekkatien päästä tärpättitehtaalle oli kilometrin verran pitkospuita suon läpi. Koitin hetken ajella märillä ja liukkailla pitkospuilla, mutta vältin täpärästi kaatumisen ensimmäisen löysän pitkospuun kohdalla, joten päätin suosiolla rullailla loppumatkan toinen jalka irti polkimesta. Pitkospuiden jälkeen oli joen ylittävä, jyrkkä ja liukas silta. Sillan päälle pääsi helposti, mutta laskeutuminen jalkaa katkaisematta vaati hieman luovuutta.
Tärpättitehtaan jälkeen reitti jatkui metsäautotietä pitkin, joka oli paikoittain sen verran rouheaa ja löysää soraa, että mietin useamman kerran sitä ajaessa, että ei käy kateeksi ihmisiä jotka kyntää sitä kapeilla maantiekumeilla. Hieman ennen Suomussalmea vettä alkoi tulemaan niin paljon, että jouduin koko reissun ainoan kerran laittamaan sadetakin päälle.
Tasan 700 kilometrin kohdalla Garmin alkoi taas jumittamaan niin pahasti, että laite meni täysin käyttökelvottomaksi. Mulla kävi ihan sama juttu aikaisemmin kesällä Kõkõva-kisan aikana. Matkaa ensimmäiselle kontrollille oli alle 10 kilometriä, joten kärvistelin ilman navigointia sinne asti.
Saavuin ensimmäiselle kontrollille Suomussalmen kirkonkylälle 13.9. klo 23:19. Matkaa tässä vaiheessa takana 710 km ja reilu 27 tuntia.
Hetken tappelun jälkeen sain ajon tallennettua ja uudelleenkäynnistettyä laitteen. Reitti sisään ja matka jatkuu. Aloin pikkuhiljaa miettimään nukkumista. Laskeskelin, että Taivalkoskelle olisi reilu 100 km matkaa, eli vajaa neljä tuntia.
Aloin olemaan sen verran väsynyt, että koitin etsiä jo matkalta nukkumapaikkoja, mutta heikolla menestyksellä. Saavuin Taivalkoskelle ja pienen etsimisen jälkeen löysin koulun. Laitoin leirin pystyyn pihalla olevan lelulaatikon päälle. Pää tyynyyn ja kello soimaan kolmen tunnin päähän. Unta ei tarvinnut odotella.
Matkaa takana 820 km ja reilu 31 tuntia.
Toinen osa
Heräsin kellon soittoon. Leiri nopeasti kasaan, tippavahat ketjuun ja nokka kohti Posiota, missä oli tarkoitus käydä syömässä ja täydentämässä.
Posiolta tokalle kontrollille, eli Siperian kämpälle oli matkaa reilu 160 km. Koko päiväksi oli ennustettu poutaa ja pientä sivu/myötätuulta. Pyörä tuntui kulkevan. Mikäs tässä ajellessa!
Käännyin Siperian kämpän suuntaan jo hieman aikaisemmasta risteyksestä, ettei tarvitsisi ajaa samaa tietä kahteen suuntaan (koska Wandrer.earth kilometrit 😌). Tie oli melkoista kiuaskiveä koko 15 kilometrin matkan tuvalle.
Pakollinen parin kilsan sakkokierros puulajipolun ympäri ja leima korttiin. Märkien sukkien takia jaloissa on tuntunut pidempään tuttua kihelmöintiä, joten rasvasin jalat ja vaihdoin kuivat sukat.
Laskeskelin, etten ehtisi enää Kittilään kauppaan, vaan joutuisin täydentämään jo Rovaniemen jälkeen. Tämä tarkoittaisi 490 km rupeamaa ilman palveluita.
Teen jatkuvasti listoja päässä mitä mun pitää tehdä seuraavan pysähdyksen yhteydessä: laita sähkövehkeet latautumaan kauppareissun ajaksi, pese sukat, rasvaa perse, vaihda takavaihtajan akku, huolla ketjut, osta hammasharja jne. Pysähtyessä muistan tehdä näistä ehkä puolet.
Rovaniemellä pyörä täyteen ruokaa ja arvoin jäisinkö Levillä hotelliin yöksi vai jatkaisinko Lompolon bussipysäkille nukkumaan. Hotellit oli sen verran kalliita netin kautta, että päätin käydä paikan päällä tinkaamassa kun satun kohdalle.
Kittilän kohdilla alkoi väsymys painamaan. Aikaisemmin kuuntelemani hyvä äänikirja loppui, eikä mikään muista valmiiksi ladatuista kirjoista tuntunut iskevän. Vaihdoin musiikkiin. Ei auttanut. Aloin laskemaan päässä kilometrejä Leville, ja meno synkistyi.
Jossain vaiheessa heräsin katsomaan, että mitäs tuolla puiden takana oikeen vilkkuu. Revontulia! Samalla hetkellä kuulokkeista alkoi soimaan siihen hetkeen täydellinen kappale. Pyörä alkoi taas kulkemaan ja väsymys katosi silmänräpäyksessä.
Nää on just niitä hetkiä minkä takia harrastan tätä hölmöilyä 🥰
Hotellit kutsuivat Levillä Seireenien tavoin, ja kävin kyselemässä hintoja ekasta auki olevasta hotellista. Oli turhan tyyriitä parin tunnin unista, joten jatkoin matkaa Lompolon suuntaan.
Bussipysäkillä oli kartta, missä näkyi lähellä olevan kota. Tovin arvoin lähtisinkö mielummin sinne nukkumaan, mutta väsy painoi jo sen verran, että löin majan pystyyn bussipysäkille. Myöhemmin kuulin maalissa, että kota oli ilmeisesti palanut, joten päätös osoittautui hyväksi!
Leima korttiin ja kello soimaan kolmen tunnin päähän. Unta ei tarvinnut tälläkään kertaa odotella.
Matkaa takana reilu 1260 km ja vajaa 55 tuntia.
Kolmas osa
Muutaman tunnin unien jälkeen tiellä alkoi käymään niin hirveä kuhina, että heräsin muutaman minuutin välein ohi ajaviin autoihin. Jostain syystä nukkumaan mennessä kuvittelin, ettei tiellä olisi juuri liikennettä, enkä laittanut korvatulppia. En jaksanut enää kaivaa niitä, joten löin kamat kasaan ja jatkoin matkaa.
Matka jatkui pienessä tihkusateessa kohti Kalmakaltiota, josta pitäisi palata takaisin Lompoloon samaa reittiä.
Olin etukäteen vähän stressannut viimeistä kolmea kilometriä Kalmantien päästä itse kontrollipisteelle. Satelliittikuvista ei oikeen saannut selvää, millainen polku tien päästä lähtee. Stressi osoittautui kuitenkin turhaksi, ja polku oli pääasiassa helposti ajettavaa koko matkan.
Kalmakaltion pisteeltä matka jatkui takaisin Lompoloon, josta reitti lähti Inarin suuntaan. Istumalihakset alkoi olemaan aika raakana Puljuntien möykytyksestä, ja meinasin tirauttaa pari kyyneltä, kun Garmin kertoi surullisenkuuluisalle Inarintielle kääntyessä seuraavaan risteykseen, eli Inariin olevan 140 km.
Tie ei ole edes mitenkään erityisen huonossa kunnossa verrattuna muihin vastaaviin, mutta liikenteen takia tiellä ei ole mahdollista väistää kuoppia koko tien leveydeltä, kuten normaalisti vähemmän liikennöidyillä hiekkateillä, vaan ohittavat autot pakottaa pysymään kaistan reunassa ja ajamaan vähän väliä nimismiehen kiharassa tai monttujen läpi.
Etukäteen palveluita katsoessa en nopeasti löytänyt Pokassa sijaitsevan Tieva Baarin aukioloaikoja, joten olin sivuuttanut sen kokonaan. Pokkaan saapuessani ovessa luki isolla että OPEN. Näky oli kuin keidas aavikon keskellä. Kahvihammasta kolotti ja Inariin oli vielä reilu 100 km matkaa, joten kävin Baarissa täyttämässä juomapullon ja kiskomassa kaksin käsin limua ja kahvia.
Maha täynnä kofeiinia oli hyvä jatkaa Inarin suuntaan. Pokasta eteenpäin tie oli päällystetty ja pyörä alkoi taas kulkemaan. Auringon laskiessa, vajaa 10 km ennen Inaria, taivas tipahti niskaan ja ennusteen mukaan sade jatkuisi seuraavaan iltaan saakka.
Olin suunnitellut tauon Inarin Saleen, mutta väsyneenä menin vahingossa K-Markettiin. Tajusin virheen vasta kassalla, mutta vahinko osoittautui hyväksi, koska kaupassa oli kaikki mitä tälläisellä reissulla tarvitsee: siisti vessa missä oli persesuihku, aulassa penkkejä ja tuoleja, pistokkeet missä voi ladata laitteita. Iso peukku Inarin K-Marketille siis!
Lähes 500 km etapin jälkeen ruoka maistui. Tein laitteita lataillessa ja syödessä suunnitelmia seuraavalle yölle. Mietin vaihtoehtoa, että menisin Tsarmitunturilla käynnin jälkeen Ivalossa hotelliin nukkumaan. Hinnat oli taas niin pilvissä, että jätin suosiolla väliin.
Oli kieltämättä haastavaa lähteä takaisin pimeään ja kaatosateeseen, mutta ei me tänne istuskelemaan tultu, eli matka jatkui. Tsarmitunturi on Inarista etelään, joten tulisin samaa reittiä vielä takaisin Inariin ja katselin matkalla mahdollisia unipaikkoja valmiiksi. Matkalla tuntui unipaikkoja riittävän, joten pystyin kumittamaan mielestä yhden asian mitä stressata.
Jossain vaiheessa reittiä muokatessa RWGPS-reittityökalu oli oikaissut Tsarmitunturin päälle lähtevän polun päähän vievän reitin jonkun vaelluspolun kautta, hieman kauempaa kiertävän isomman tien sijasta. En väsyneenä tajunnut sitä heti, vaan lähdin tunkkaamaan pientä polkua pitkin, joka pimeässä hävisi maastoon lähes heti eikä polku kulkenut lähelläkään Garminin näyttämää viivaa.
Muutaman kerran tuli kyllä mietittyä, että mitä helvettiä mä teen: rämmin kaatosateessa, keskellä yötä umpimetsässä jossain Lapin erämaassa. Polkua ei tuntunut löytyvän, ja muutaman kerran mietin tosissaan jo takaisin kääntymistä. Näin kartassa edempänä alle kilometrin päässä poikkitien ja päätin jatkaa sinne asti, ja mikäli polkua ei ala näkyä, niin etsisin suojan ja nukkuisin aamuun. Jälkikäteen ajateltuna, pimeälle tänne lähteminen oli ehkä yksi tyhmimmistä asioista, mitä oon ikinä tehnyt.
Kyseinen poikkitie olikin juuri se tie mistä piti alunperin lähteä kiipeämään tunturin päälle. Polku löytyi tien vierestä ja seurasi tarkasti Garminissa olevaa reittiviivaa aina Tsarmitunturin huipulle asti. Polku hävisi vain muutaman kerran vesistön ylityksen yhteydessä, mutta löytyi helposti pienen etsimisen jälkeen. Reitti oli huomattavasti helpompi kuin olin etukäteen odottanut, luultavasti suurimmaksi osaksi kevyen varustuksen ansiosta.
Tunturin huippua lähestyessä nousi kova sumu ja polun seuraaminen muuttui paikoittain tosi haastavaksi. Saavuin kontrollille joskus 2:30 aikaan yöllä. Nopeasti takaisin alas ja etsimään unipaikkaa.
Mulle tulee tosi helposti rakkuloita kantapäihin märillä kengillä kävelystä. Olin kerrankin valmistautunut etukäteen laittamalla Inarissa rakkolaastarit valmiiksi. Harmi vain, että ne pysyi märkänä kiinni ehkä kilometrin, jonka jälkeen kengät hiersi rakkulat kantapäihin. Onneksi ne eivät polkiessa vaivanneet mitenkään.
Tsarmitunturilla vierähti sen verran kauan aikaa, että saavuin vasta 6:30 aikoihin takaisin Ivaloon, mikä sulki pois kaikki etukäteen katsotut nukkumapaikat. Kaikilla teillä oli liikaa liikennettä bussipysäkillä nukkumiseen, julkisilla paikoilla taas liikaa ihmisiä.
Selailin karttaa ja löysin Ivalon Jänkävaaran juuresta laavun. Löin bivyn pystyy laavulle, ja vähän matkan päässä kuului työkoneiden ääntä, mutta en miettinyt asiaa sen enempää. Unta ei jostain kumman syystä tarvinnut tälläkään kertaa odottaa.
Matkaa takana tässä vaiheessa 1663 km ja 83 tuntia.
Neljäs osa
Heräsin reilun tunnin jälkeen hirveään työkoneiden mekkalaan. Yritin väkisin nukkua vielä hetken, mutta turhaan. Aikaisemmin aamulla kuulemani työkoneet oli siirtynyt ihan laavun viereen. Ei auta itkeä. Leiri kasaan ja matka jatkuu.
Pysähdyin matkalla Inarissa syömään, mutta väsymys ei tuntunut helpottavan. Jatkoin silti väkisin Utsjoen suuntaan. Pohjoiseen ajaessa oli onneksi hyvä myötätuuli. Myötätuulta tosin kompensoi sadekuurot, vaikka suurimmaksi osaksi pääsikin ajamaan kuivilla teillä.
Edes mun salainen ase, eli Fröbelin Palikat ei auttanut. Jokainen kivi ja pusikko alkoi näyttää katetulta bussipysäkiltä, ja aloin tosisaan miettimään torkkujen ottamista. Koko välillä ei tuntunut olevan yhtään sateensuojaa. Höpöttelin hetken ajatuksia kameralle, ja väsymys helpotti hieman. Pysähtelin väsymyksen takia jatkuvasti mitä turhempien asioiden takia, ja eteneminen oli todella hidasta.
Pysähdyin Utsjoella ostamaan limua. Jos olisin ollut viisas, niin olisin ottanut nokoset Utsjoella. Jatkoin kuitenkin matkaa Kaarasjoen suuntaan.
Latasin Utsjoella pari hyvää kirjaa, jotka olin jo aikaisemmin kuunnellut, jotka auttoivat pitämään mielen poissa jäljellä olevista kilometreistä. Tuttuun tapaan taivas tipahti heti Norjan rajakyltin jälkeen niskaan. Alan epäilemään, että Norjassa sataa aina.
Aamun ja päivän jatkunut myötätuuli oli kerennyt jo laantua, eli pääsin ajamaan takaisin etelään ilman vastatuulta. Ei harmittanut.
Vesisade loppui, mutta meno oli säästä huolimatta tahmeaa. Lopulta sain linkutettua itseni Kaarasjoen REMA 1000 -kauppaan pari tuntia auringonlaskun jälkeen. Maha täyteen ruokaa ja kahvia. Muistin myös viimein ostaa hammasharjan, jonka ostaminen on ollut listalla jo lähdöstä asti. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan? 😅
Aattelin syödessä, että tästä on enää 100 km maaliin. Tää me jaksetaan.
Lähdin jatkamaan matkaa, mutta meno muuttui väsymyksen takia sen verran kuumottavaksi, että en empinyt sekunttiakaan, kun näin katetun bussipysäkin tien vieressä. Kurvasin pysäkille, löin pään penkkiin ja laitoin kellon soimaan 20 minuutin päähän.
Heräsin 20 minuutin jälkeen ääneen pään sisällä. Olin niin pihalla, etten tajunnut missä oon, ja mitä helvettiä tapahtuu tai miten saan äänen loppumaan. Lopulta sain äänen hiljenemään ja nukahdin heti uudestaan. Jossain vaiheessa herään siihen, kun joku tökkii mua hereille. Yritin nousta, mutta kypärä tuntui painavan tonnin ja paikat oli niin kankeat, että en päässyt penkiltä istuma-asentoon vaikka miten yritin, olo oli kuin ylösalaisin käännetyllä kilpikonnalla.
Mua herättämään tullut ukko alkoi kuulostaa jo vähän paniikkiselta, kunnes lopulta sain pyöräytettyä itteni maan kautta istumaan. Joku työukko oli tullut herättämään ja kysymään onko kaikki ok. Pienen uskottelun jälkeen se päästi mut jatkamaan matkaa.
Unien jälkeen olin kuin uudelleen syntynyt. Maaliin oli alle 60 km. Hetki meni, että sain väsyneet jalat taas tekemään yhteistyötä, mutta loppumatka taittui kuin siivillä.
Saavuin maaliin 17.9. hieman ennen kolmea yöllä. Kokonaisaika oli 4 päivää ja 8 tuntia, eli 104 tuntia, josta 83 tuntia vietettiin satulassa ja 7 tuntia bivissä. Lopullinen reitti oli 2035 kilometriä, ja nousua kertyi 14 700 metriä.
Maalista takaisin majoitukseen oli reilu 20 km. Olin varannut majoituksen vain täksi yöksi, joten mun pitäisi herätä ennen klo. 11 vapauttamaan huone. Majoituksessa oli pesukone, joten halusin pestä vaatteet vielä ennen nukkumaan menoa. Pääsin nukkumaan vasta joskus seitsemän jälkee.
Loppusanat
Tän vuoden Ruska oli mulle sekä henkisesti että fyysisesti huomattavasti helpompi kuin edellisen vuoden. En osaa sanoa, johtuiko se lisääntyneestä kokemuksesta, lämpimästä säästä, hyvästä myötätuulesta vai jostain muusta.
Onnistuin tavoitteessa, eli nukuin joka yö ulkona. Opin myös paljon siitä, miten tulen univajeen kanssa toimeen. Tulevaisuudessa pitää merkata huomattavasti enemmän asioita POI-pisteinä suoraan reittiin, koska se, mikä on virkeänä ja valoisaan aikaan itsestäänselvää, ei olekaan enää sitä väsyneenä pilkkopimeässä. Esimerkiksi etukäteen kartasta katsottu nukkumapaikka voi olla täysin mahdoton löytää pimeässä.
Tällä(kin) kertaa säästyin teknisiltä, eli ainoa huoltotoimenpide oli tippavahan lisäys ketjuun.
En ollut reittiä tehdessä huomannut Angelintien vieressä menevää vanhaa postitietä, millä olisi saannut oikaistua noin 90 km. Kansallispuistossa ei saa ajaa pyörällä, joten oikaisu vaati paljon pyörän taluttamista/kantamista. Vertailin Stravassa aikoja Inari - Karasjok välille, ja Utsjoen kautta kierto näyttäsi olevan vähintään tunnin hitaampi, paremmin optimoidulla reitillä ero on vielä isompi.
Ajoin Inarista Utsjoen kautta Karasjoelle aikaan 9 tuntia 31 minuuttia. Juhani Saario ajoi Angelin kautta aikaan 8 tuntia 43 minuuttia. Perttu Laineella oli ilmeisesti hieman parempi reitti, koska ajoi oikoreitin aikaan 7 tuntia 30 minuuttia.
No, ei voi syyttää kuin itseä!
Linkkejä
- Reitti Stravassa: Osa 1¹, Osa 1², Osa 2, Osa 3, Osa 4
- Reitti Komootissa
- Instagram storyt
- Instagram Ruska Q&A