Kesäreissu 2025 - Race Through Poland no. 7
Race Through Poland on pyöräilytapahtuma jossa ajetaan kelloa vastaan. Kello käynnistyy lähtöviivalla ja pysähtyy vasta kun saavut maaliin. Reitillä on kuusi pakollista kaikille samoja parkour-osuuksia, joiden varrella on neljä kontrollipistettä. Parkourit pitää ajaa järjestyksessä, ja reitti näiden välille suunnitellaan itse. Matkaa reitille tulee 1500-1600 km ja nousumetrejä reilu 25 000 m.
Lähdin ajamaan RTPLno7 osana pidempää kesälomareissua. Tarkoitus oli polkea lähtöviivalle ja kisan jälkeen palata kotiin jotakin reittiä. Pääsin kuuden päivän ja reilun 1900 km jälkeen lähtöpaikalle odottelemaan kisan alkua. Kirjottelin alkumatkasta enemmän aikaisemmassa osassa.
Tavoitteena oli retkeillä kisa samanlaisilla ~300 kilometrin päivämatkoilla kuin olin polkenut jo lähtöviivalle, ja nukkua joka yö lakanoissa. Tein reitin mikä kulki pääosin pieniä teitä ja merkattuja fillarireittejä pitkin, enkä tehnyt reitin lisäksi muita suunnitelmia.
Eka osa
Lähtö oli 24.5.2025 klo. 5:00, ja kaikki haaveet helposta ja kivasta™ reissusta karisivat lähtöviivalle. Kilpailuvietti vei, ja lähdin polkemaan paljon kovempaa kuin oli tarkoitus. Mielessä alkoi vilistä mitä ihmeellisimpiä suunnitelmia. Ehkä tästä opittiin, ja ensi kerralla reitti ja suunnitelma tehdään myös sen mukaan — niin vissiin.
Ensimmäiselle kontrollille oli matkaa reilut 270 km ja nousua noin 5000 metriä. Näistä ensimmäiset 38 km ja viimeiset 110 km olivat kaikille yhteistä parkour-reittiä.
Heti alkuun tuli isompi mukulakivinousu, jonka reunassa meni kapea viiru sileää kiveä. Koska olin reissussa pyörällä missä leveät renkaat ja joustokeula, niin painoin koko matkan mukulakiveä pitkin ja hymyilin ohittaessa vieressä ajaville tyypeille, jotka tasapainotteli kapeilla maantiekumeilla reunakivellä tai rynkytti naama irvessä mukulakiviä pitkin 😁
Olin edellisenä päivänä suunnitellut pysähtyväni noin 170 km kohdalla — juuri ennen parkourin alkua syömään ja täydentämään eväitä. Varmistin myös, ettei keskustassa ole yhtä Google Mapsin väittämää kioskia, vaan mun pitäisi pysähtyä jo hieman aikaisemmin ruokakauppaan. No mä tietenkin pöljänä painoin sinne keskustaan toteemaan, että hei, ei sitä kiskaa oo täällä, ja jouduin ajamaan lyhyen pätkän takaisin ruokakauppaan.
Mäet oli pääasiassa helppoja ja loivia, mutta hieman ennen ensimmäistä kontrollia oli parin kilsan pätkä 21-27% jyrkkää nousua, jossa oli vähän väliä isoja, koko tien levysiä, syviä railoja. Yritin aluksi väkisin runtata mäen ylös polkemalla, mutta jouduin lopulta jalkautumaan isomman railon kohdalla jota ei päässyt kiertämään. Mäki oli siinä kohtaa sen verran jyrkkä, etten päässyt enää polkemalla liikkelle, vaan jouduin taluttelemaan pyörää kunnes mäki hieman loiveni.
En halunnut ajaa samaa reittiä takaisin ekalta kontrollilta, joten olin piirtänyt 10 km mittaisen oikoreitin kontrollilta eteenpäin jotain epämääräistä hiihto- tai vaellusreittiä pitkin, jonka kunnosta ei ollut mitään tietoa. Koko matka oli yhtä jyrkkää mukulakivinousua lukuun ottamatta ajettavaa, mutta matkalle osui muutama pidempi pätkä mutaa, terävää kiuaskiveä ja isoista kivistä tehtyä mukulakiveä. Ei käynyt kateeksi tyyppejä jotka samaan aikaan lähti maantiekumeilla samalle oikoreitille.
Pysähdyin 300 kilometrin kohdalla huoltsikalle pitämään taktiikkapalaveria itseni kanssa. Vaihtoehdot olivat ajaa samoilla silmillä seuraava yö ja päivä tai jäädä 100 km päässä olevaan hotelliin yöksi. Auringon laskettua kävi nopeasti selväksi, että reitti oli liia haastava mun ajotaidoille pimeällä ajamiseen pelkillä dynamovaloilla. Jäin siis 415 kilometrin kohdalla hotelliin nukkumaan muutamaksi tunniksi.
Nousua kertyi tälle välille 7200 metriä.
Toka osa
Matka jatkui toista kontrollia kohti hiekkateitä ja polkuja pitkin, jotka oli täynnä lasinsiruja. Reitti seuraili suuren kivihiililouhoksen reunaa, ja ajoin lasinsirujen yli ainakin kahdeksan kertaa. Etukumi puhkesi kerran ja takakumi kahdesti, mutta onneksi tubeless-litku paikkasi reiät joka kerta — riitti kun pumppasi ilmaa lisää.
Katsoin aamulla, että pysähdyn ekan kerran syömään tokan parkourin alussa, mutta olin sekoittanut lähtö- ja lopetuspisteen keskenään, eikä parkourin alussa ollutkaan mitään palveluita. Olin hetkeä aikasemmin ajanut ainoan lähellä olevan kaupungin ohi, eikä tehnyt mieli lähteä polkemaan takaisin. Päätin siis jatkaa matkaa toivoen, että jossain lähellä olisi jotain.
Reilun 20 kilometrin päästä löytyikin onneksi ruokakauppa, josta sai jopa muutakin kuin raakaa lihaa ja tölkkitonnikalaa: täytettyjä patonkeja, banaaneja ja rahkaa.
Mäet oli tänään huomattavasti eilistä jyrkempiä, ja koko ajan oltiin rajoilla kannattaako alkaa taluttamaan vai vetää väkisin polkemalla. Vettä tuli muutamaa hetkeä lukuun ottamatta koko päivän, ja mäkien laskettelu alas vettä soironaan valuvilla teillä oli ajoittain tosi kuumottavaa. Onneksi aamun jälkeen kaikki tiet oli pääasiassa päällystettyjä ja kohtalaisen hyvässä kunnossa.
Garmin kertoi tokalle kontrollille kääntyvällä tiellä, että matkaa määränpäähän on 1100m. Oli ehkä mun elämän pisimmät metrit kun kiipesin pystysuoraa mäkeä ylös, ja katson kun metrit mittarissa ei vähene.
Toisen leiman haun jälkeen rupesin tutkimaan mihin jään yöksi. Päivä oli sen verran hidas, että jäin jo 255 kilometrin kohdalla seuraavassa isommassa kaupungissa johonkin majoitukseen yöksi, ja laitoin kellon soimaan neljän tunnin päähän.
Nousua tälle välille tuli 4300 metriä.
Kolmas osa
Aamulla tongin majoituksen kaappeja ja löysin paketin pikakahvia. Tuntui kuin olisi osunut kultasuoneen! Kolme kuppia kahvia naamariin ja suunta kohti kolmatta kontrollia.
Reitti kolmannen parkourin alkuun ja itse parkour kulkivat Saksassa sijaitsevien kansallispuistojen läpi. Jonkun saksalaisen byrokratiapaskan takia siellä ei oo kisan aikana mitään asiaa muualle kuin ennalta merkitylle reitille — vaikka puiston läpi risteilee julkisia (ja päällystettyjä!?) teitä joka suuntaan, ainoa sallittu reitti on ennalta merkitty parkour.
Parkourin alkuun pääsee kielletyn B11-kantaväylän lisäksi St2132 tietä pitkin, joka on Google Mapsin mukaan päällystämisen takia poikki. Muut varmasti hyvässä kunnossa olevat tiet kulkivat taas puiston puolella.
Päädyin piirtämään reitin jonkun metsässä menevän kelkkauran kautta, mikä olikin koko 15 kilometrin matkan täydellisessä kunnossa olevaa hiekkatietä. Ihan turhaan siis stressasin koko päivän tätä pätkää.
Aamulla ennen lähtöä olin katsonut, että käyn Tsekkien ja Saksan rajalla syömässä ja täydentämässä eväitä parista kaupasta. Molemmat osoittautuivat tax free -kaupoiksi, eikä niistä löytynyt mitään helposti syötävää ruokaa.
Ainoat lähistöllä olevat ravintolat olivat kasinoiden sisällä, ja vaikutti sen verran epämääräisiltä, että lampsin takaisin kauppaan, ostin lounaaksi kaupan ainoat kolme kivikovaa leipää, ja vedin ne juuston ja salamitikkujen kanssa naamariin.
Kello alkoi olemaan sen verran paljon, ja edessä oli bivy-yö sekä pidempi pätkä ilman palveluita, joten ostin laukut täyteen suklaata, karkkia ja salamitikkuja.
Ajelin 110 km pituisen parkourin Dreisessel-vuoren päälle ja aloin ettimään kontrollia. Missään ei näkynyt ketään ja pyörin ihan hiton kauan ettien kontrollia, ittekseni kiroten, et joopa joo, ompa hyvin hoidettu homma täällä. Jostain mielen perukoilta hiipi mieleen muistikuva kisamanuaalissa mainituista kontrollipisteiden koordinaateista — mutta olin sivuuttanut koko asian, ja olettanut että kontrollit on tietenkin parkourien päässä.
Vuoren päällä oli pelkkä EDGE-yhteys, enkä ollut ladannut kisamanuaalia puhelimeen. Eihän sitä nyt enää kisan aikana tarvitse?
Yritin lähemmäs tunnin ladata 13MB kokoista kisamanuaalia. Kävelin ympäri vuorta, toivoen että jossain kohtaa löytyisi parempi yhteys. Jätin puhelimen satulan päälle, ja pyörää työnnellessä onnistuin tiputtamaan puhelimen kivikkoon. Näyttöön tuli pari aika isoa naarmua, mutta säilyi onneksi ehjänä. En tiedä mitä helvettiä oisin tehnyt jos olisin rikkonut puhelimen siellä keskellä ei mitään.
Lopulta sain manuaalin ladattua ja karmea totuus paljastui — kontrolli olikin jossain ihan muualla, mutta huonon yhteyden takia en saannut tarkkaan hahmotettua missä se on. Komoot eikä Garmin Connect suostunut lataamaan karttapohjia tai teitä, joten piirsin reitin sokkona manuaaleista löytyneisiin koordinaatteihin ja toivoin ettei reitti kulje kielletyn kansallispuiston läpi. Laskettelin pilkkopimeässä vuorelta alas, ja jossain vaiheessa reittiä tuli vastaan kyltti kielletystä kansallispuistosta. Ei muuta kun reitittämään uudestaan jotain toista kautta.
Vuoren juurella oli onneksi vähän parempi yhteys, ja sain selville, että kontrolli olikin suoraan jo ajetun reitin varressa — eli olisin voinut vain polkea samaa reittiä 40 kilometriä takaisin.
Saavuin kontrollille klo. 00:30 aikoihin ja paikka oli hyvin merkattu vilkkuvilla valoilla ja lipuilla, mutta jotenkin oon laput silmillä onnistunut painamaan siitä ohi. Kansallispuistossa ei saannut leiriytyä, joten pitäisi polkea 40 km puiston ulkopuolelle ja lyödä bivy pystyyn ensimmäiselle vastaan tulevan katoksen alle.
Matkalla olikin ruuhkaa ja kaikkialla nukkui jo porukkaa. Lopulta löysin tien vierestä jonkun pihalle leikkimökkiin tehdyn ”kirjaston”. Mökissä oli kapea kivikova sohvan tapainen viritys, johon löin bivyn pystyyn. Kömmin sisään peiton kanssa ajatuksena nukkua auringonnousuun asti. Tai niin ainakin kuvittelin.
Ulkona oli vain pari astetta lämmintä, ja pyörin bivyssä muutaman tunnin, vuorotellen osa kropasta umpijäässä ja osa hiestä märkänä, nukkumatta käytännössä silmäystäkään. Aurinko alkoi nousemaan ja kuumotti ihan helvetisti, että joku löytää mut nukkumasta niitten pihalta, joten löin kamppeet kasaan ja jatkoin samoilla silmillä matkaa.
Tälle välille osui reilu 100 kilometrin pätkä pieniä polkuja, kiuaskivilaskuja ja pystysuoria nousuja pikkusten tuppukylien välillä. Tiet oli niin hirveässä kunnossa, että alas lasketeltiin samaa vauhtia kuin ylös. Olin koko ajan niin skutsissa, ettei puhelimessa ollut kenttää — nettiyhteydestä puhumattakaan. Ei siis ollut mitään käryä, mistä seuraavan kerran saisi syötävää ja aloin olemaan jo aika romahduksen partaalla.
Reilun 100 km jälkeen löysin keitaan aavikon keskeltä, eli ORLEN-huoltoaseman! Pidin siellä pidemmän tauon ja ryvin itsesäälissä. Pääsin viimein netin ääreen ja katsoin pari vaihtoehtoista kaupunkia mihin mennä yöksi.
Tiet parani huomattavasti tauon jälkeen ja ajaminen meni ihan autopilotille. Laskin päässä vain metrejä majapaikkaan. Edes tälläisiä hetkiä varten tehty Spotify-soittolista ei auttanut.
Pidin toisen pidemmän tauon Jihlavassa ja kylvin vähän lisää itsesäälissä. Latasin samalla Kuraläppä podcastista Likaanen Lakeus ja Tuusis 2025 -jaksot – ja niillä päästiin viimein takaisin elävien kirjoihin 😁
Reitti jatkui tauon jälkeen jossain mutaisella polulla. Vähän matkan päässä ois mennyt isompi kolminumeroinen tie, mikä kyltin mukaan olisi 10 km lyhyempi kuin nykyinen reitti, mutta jos on nii tyhmä et piirtää paskan reitin, nii sit kärsitään ja ajetaan se paska reitti!
Matkaa tälle välille tuli 632 km ja nousua hieman yli 10 000 metriä.
Osa neljä
Vikalle päivälle jäi ajettavaksi 325 kilometriä ja 5900 metriä nousua. Olin kuullut jostain, että neljäs kontrolli tulisi olemaan haastavaa maastoa ja aikaisemmilla kuskeilla olisi ollut paljon rengarikkoja. Varauduin siis henkisesti pitkään päivään.
Tarkistin myös että kontrolli on matkan varrella eikä kontrollin päässä. Ajoin pitkän pätkän samaa reittiä parkourin lopusta kohti maalia, ja kontrolli oli matkan varrella, joten tällä kertaa sillä ei olisi ollut väliä 😁
Parkour ei vastannut onneksi millään tavalla odotuksia, ja oli ylivoimaisesti helpoin päivä niin henkisesti kuin fyysisesti, vaikka lähes koko päivä tuli vettä niskaan.
Parkourilla oli aika paljon terävää soraa, kiuaskiveä ja muutama nousu isoa mukulakiveä. Eli ihan samaa mitä täs on poljettu jo monta päivää valmiiksi, ei tunnu missään!
Saavuin maaliin 28.5.2025 klo. 21:00, aikaan 4 päivää 16 tuntia ja 22 minuuttia.
Matkaa kertyi kolmannen kontrollin säädön takia alkuperäisen 1538 km sijasta 1623 km. Nousumetrejä tuli yhteensä 27500 m.
Tällä kertaa Puolasta ja Tsekeistä jäi huomattavasti paremmat fiilikset. Voipi olla, että joutuu osallistumaan myös ensi vuonna 😁
- Reitti Stravassa: Osa 1, Osa 2, Osa 3, Osa 4.
- Instagram Storyt